Jumalat

Jumalten olemus
Mordamirin jumalat eivät ole kaikkitietäviä eivätkä kaikkivoipaisia, mutta ovat kuitenkin olemuksiltaan ja kyvyiltään paljon kuolevaisten ymmäryksen yläpuolella. Jumalat ovat persoonallistettuja ja piirteiltään yksilöllisiä: osa on esimerkiksi kuolevaisille lempeitä, osa pahoja, osa ahneita tai vallanhaluisia... Monet jumalat ovat joko feminiinisiä tai maskuliinisia, molempia, jotain siltä väliltä, tai joskus eivät kumpaakaan.

Jumalten nimet, olemukset, kyvyt ja olomuodot yleensä muuttuvat ajan myötä, kun heidän palvojansakin muuttuvat. Kaikkein vanhimmilla ja vahvimmilla jumalilla saattaa näin olla useita nimiä ja erittäin monia vastuualueita, ja heidän suomansa taikuus samoin hyvin monialaista, mutta usein pelkkä ikä ei korreloi jumalan voimakkuuden kanssa, vaan siihen vaaditaan muutakin. Yhdellä asialla voi olla useampiakin jumalia, mutta yleensä vahvin voittaa ja raivaa muut tieltään, tai nämä erikoistuvat ajan myötä pienempiin osa-alueisiin.

Jumalat kykenevät vaikuttamaan kuolevaisten maailmaan vain paikoissa, joissa heistä tiedetään. Nämä saattavat olla hyvinkin laajoja alueita vahvempien jumalien kohdalla, ja erittäin pieniä, kun kyseessä on heiveröisiä, paikallisia jumaluuksia. Myös jumalten olomuoto itsessään vaikuttaa tähän (esim. pelkkä meren jumaluus ei kykene vastuualueensa muuttumatta juuri mihinkään sisämaassa).

Ethorassa jumalten asuinpaikan sanotaan olevan taivaassa sijaitseva jumalkoto, kun taas maan alla sijaitsee kuolleiden, demonien ja muiden henkiolentojen tuonpuoleinen eli manala.
➸ Jumalten asuinsijat
Jumalilla on oma maailmansa, jumalkoto, jumalten "avalon", joka sijaitsee yhtäaikaa sekä läsnä että kaukana kuolevaisten ulottumattomissa, ja jolla kuolevaisten keskuudessa lukuisia eri nimiä. Avalonin vastakohta on manala; kuolleiden ja vähempien henkiolentojen valtakunta, jonne kuolevaisten sielut kulkevat, ja josta demonit, aaveet ja kummitukset joskus pakenevat kuolevaisten maailmaan. Yleisesti raja henkiolentojen ja jumalien väliin onkin piirretty siihen, onko näillä kykyä astua itsenäisesti avaloniin, vai joutuvatko nämä jäämään manalaan.

Kaikki jumalat eivät ole tarpeeksi voimakkaita tai eivät olemuksensa vuoksi pysty ottamaan suoraan ruumiillista muotoa kuolevaisten maailmassa, mutta jokaikinen pystyy ilmestymään kuolevaisille unissa: unten maailmassa, joka mielletään yleisesti jumalten avalonin, manalan sekä kuolevaisten maailman rajaksi. Joskus nukkuvat kuolevaiset saattavat eksyä liian syvälle unten maailmaan ja päätyä manalaan, jolloin he eivät enää kykene heräämään ilman jonkun jumalan, tai näiden palvelijan apua. Jumalten maailmaan kuolevaiset eivät koskaan joudu vahingossa, vaan voivat päästä sinne ainoastaan jumalten niin tahtoessa: kuolevaisten sielut eivät voi kuitenkaan koskaan poistua avalonista kerran sinne mentyään.
➸ Luomisen kieli ja jumalten nimet
Jumalilla on oma kielensä, joka tunnetaan luomisen kielenä. Se ei toimi samoin kuin kuolevaisten kielet eikä sitä voi kirjoittaa tai puhua, ja jokainen jumalaksi noustuaan osaa sitä automaattisesti. Kuolevaiset eivät kykene ymmärtämään luomisen kieltä, ja sen "kuuleminen" vahingossakin sekoittaa heidän mielensä, ja tekee heistä yleensä kykeneviä lausumaan enää vain epäkoherentteja sanoja.

Jokaisella jumalalla on luomiskielinen nimi, joka tiivistää heidän olemuksensa: koska tätä on kuitenkin mahdotonta välittää kuolevaisille, jumalat tunnetaan aina kuolevaisten kielillä annetuilla nimillä. Mitä vanhempia jumalat ovat, sen useammin näillä on lukuisia eri nimiä ja titteleitä, ja yleensä vakiintuneimmatkin voidaan kirjoittaa monilla eri tavoilla.
➸ Maailman syklisyys
Edes jumalat eivät enää tiedä, miten maailma on syntynyt tai kuka se on on luonut, samoin tiedot monien kansojen (kuten ihmisväen) alkuperästä ovat jo hämärän peitossa. Historian katkaisevat "jumalten suursodat", joiden käytyä määrääkään ei enää tunneta. Niissä kuluvan aikakauden jumalat nousevat ajan myötä edeltävän aikakauden jumalia vahvemmiksi, ja ennemmin tai myöhemmin syrjäyttävät nämä väkivaltaisesti saadakseen päättää itse maailman laeista, ja aloittavat näin uuden aikakauden.
Suhde kuolevaisiin
Jumalat eivät varsinaisesti tarvitse palvojia ollakseen voimakkaita tai ollakseen olemassa, ainoastaan kuolevaisten usko näihin riittää. Esimerkiksi kuolemanjumalat ovat harvoin palvottuja, mutta kuolevaisten usko kuoleman voimaan tekee näistä silti erittäin voimakkaita. Useimmiten palvojien määrän kasvattaminen on jumalille kuitenkin helpoin tapa vahvistua, sillä harva on asemassa lisätäkseen voimiaan millään muilla tavoin.

Omien voimiensa rajojen lisäksi jumalten toimintaa ja vaikuttamista kuolevaisiin ja näiden maailmaan säätelevät monet ehdot ja lait. Nämä eivät kuitenkaan ole absoluuttisia luonnonlakeja, vaan jumalten keskenään sopimia sääntöjä, jotka voivat myös muuttua riittävän monien vahvojen jumalien niin päättäessä, ja joita kaikesta huolimatta suhteellisen usein rikotaan. Tämä johtaa jumalten välisiin kiistoihin ja joskus jopa sotiin, jolloin kokonaiset valtakunnat saattavat tulla vedetyiksi mukaan. Toisaalta yhteys kulkee aina myös toiseen suuntaan, ja myös kuolevaisten toiminta saattaa aiheuttaa jumalten riitoja.
➸ Jumalten keskinäiset lait
Kuolevaiset eivät tunne eivätkä edes pysty ymmärtämään kaikkia jumalten lakeja, mutta Ethorassakin on yleistä tietoa, ettei jumalilla ole oikeutta kajota suoraan muiden jumalien alaisiin (poikkeuksena ne, joiden alue itsessään sen sallii, esim. sairaudenjumalat). Epäsuoria keinoja tosin riittää mielin määrin, ja yleensä jumalat myös antavat omiensa tulla muiden rankaisemiksi, jos nämä ovat kyllin typeriä sen itselleen aiheuttamaan. Jumaltenkieltäjät ja muutoin jumalattomat ovat vapaata riistaa, samoin kuin käytännössä myös heiveröisten jumalien palvojat. Tämä vaikuttaa jonkin verran jumalten suosioon, ja voimakkaamman taikuuden ohella vetää kuolevaisia vahvempien jumalien puoleen.
➸ Kuoleman jälkeen
Kuoltuaan kaikki seuraavat oman jumalansa palvojilleen asettamia sääntöjä: yleensä heidän sielunsa menevät ensin manalaan, josta jumalat hakevat ne ikuisesti itselleen jumalten maailmaan, tai laittavat uudelleensyntymään takaisin kuolevaisiksi. Jos kuolevainen on elänyt jollakin tapaa "huonosti" jumalansa sääntöjen puitteissa, manalassa tämä voi myös joutua jonkinlaisen rangaistuksen kohteeksi.

Jos kuolevainen eläessään palvoi useita jumalia, jumalat joutuvat sopimaan keskenään, kuka sielun saa. Yleensä vahvimman oikeus voittaa, mutta joskus lempeämmät jumalat antavat kuolevaisten itse valita. Jos kuolevaisella taas ei ole sielua, he vain kuolevat; jos on, mutta kukaan jumala ei huoli heitä, he jäävät pysyvästi heitteille manalaan, ja voivat päätyä kummittelemaan, joutua demonien ravinnoksi, tai jopa muuttua itse demoniksi.
➸ Pahat jumalat
Jumalien hyvyys tai pahuus on palvojilleen suhteellista, ja suurin osa sijoittuu kuolevaisten kannalta jonnekin välimaastoon. Yleisesti pahoina pidetään esimerkiksi koston, epäonnen, sairauksien ja valheiden jumalia; pahoja jumalia ei yleensä palvota, vaan korkeintaan lepytellään. Pahat jumalat ovat usein myös hyvin vahvoja kuolevaisten näihin kohdistamien pelkojen vuoksi.

Joskus demonit kasvavat niin voimakkaiksi, että saavat nimiä, ja muuttuvat jumaliksi. Demonien syntyperän vuoksi demonisia jumalia pidetään lähtökohtaisesti pahoina.
Henkiolennot ja demonit
Mordamirissä on myös vähäisempiä olentoja, jotka eivät ole jumalia, eivätkä kuolevaisiakaan. Näitä olentoja syntyy eri syistä, yleensä joko taikuudella, jumalten oikuista tai kuolevaisten uskomuksista, ja ne voivat olla joko älykkäitä tai hädin tuskin luokiteltavissa olennoiksi, ja mitä hyvänsä siltä väliltä. Ruumiittomina henkiolennot eivät pysty pysymään kuolevaisten maailmassa kauaa (elleivät ole jostain syystä voimakkaita), vaan joutuvat aina manalaan, elleivät saa ruumista jollakin tapaa ennen sitä.

Demonit eli sielunviholliset ovat pahoja henkiolentoja, jotka saavat tyypillisesti alkunsa murhista, sodista, kulkutautiepidemioista ja muista epämiellyttävistä asioista, ja yrittävät usein paeta manalasta kuolevaisten maailmaan. Manalaan hylätyistä kuolevaisten sieluista saattaa myös tulla demoneja.
➸ Demonit
Demonit saattavat voimiaan kasvattaakseen syödä kuolevaisten sieluja ja jopa heikentyneitä jumalia, ja manalasta kuolevaisten maailmaan päästessään riivata eläviä olentoja jatkaakseen kestejään. Demonin voimista riippuen riivatut muuttuvat muistuttamaan riivaajansa ulkomuotoa, joka voi joskus olla hirviömäinen ja epäluonnollinen, joskus hyvinkin ihmismäinen. Yleensä muutos on melko hidas ja voi viedä viikkojakin, mutta jos demoni on voimakas ja riivauksen kohde heiveröinen, muutos saattaa kestää vain muutaman tunnin. Jos riivatun tappaa, tämän ruumis saattaa vielä palata alkuperäiseen muotoonsa, jos muutokset eivät ehtineet edetä kovin pitkälle.
Jotkut demonit älykkäinä ja ihmisenkaltaisina käyttävät näitä ominaisuuksiaan sulautuakseen muun väen sekaan... päästäkseen lähemmäs uhrejaan, joiden ruumiit ja sielut ne syövät lisätäkseen voimiaan.

Demonin riivaaman voi tappaa kuolevaisten keinoilla, mutta ruumiittomiksi jäävät demonit vain jumalten taikuudella, jolloin nämä joutuvat takaisin manalaan heikentyneinä. Demoneja on äärimmäisen vaikea tappaa pysyvästi, sillä toisin kuin jumalat, ne eivät katoa unohtamalla - ne syntyvät ja kasvavat kuolevaisten peloista, vihasta, kärsimyksestä, katkeruudesta, kostonhimosta, kateudesta... joita maailmassa riittää aina yllinkyllin.

Riivatun uhrin voi pelastaa taikuuden keinoin, mutta vain, jos tämän sielu on yhä tallella eikä ulkomuoto ole vielä muuttunut paljoa. Kun demoni on saanut tarpeeksi hyvän otteen riivauksen kohteesta, nämä sulautuvat erottamattomasti yhteen, eikä uhria tai tämän sielua voi enää pelastaa. Jos uhri on alkujaankin sieluton, demonille tämä on kuin tyhjä astia, jonka se saa valtaansa välittömästi.
Terminologiaa
  • Jumalten palvominen, alaisuus ➽ kuulua jollekin jumalalle, jumalan alaisuuteen; totella tämän sääntöjä eläessään ja kuoltuaan, osoittaa tälle riittinsä ja saada tältä mahdollista taikuutta käyttöönsä; oma jumala on yleensä syntyvanhempien jumala, mutta voi vaihtua myöhemmin elämässä

  • Jumalten kunnioittaminen ➽ eri asia kuin oman jumalansa palvominen; esim. antaa uhreja muille kuin omalle jumalalleen, osallistua jonkun jumalan julkisiin palvontamenoihin ulkopuolisena; katsotaan kohteliaaksi, jos liikutaan muiden jumalien alueella (esim. Ethoraan tullut muiden jumalien palvoja heittää kolikon jokeen Belennalle), ja kieltäytyminen tai tekemättäjättäminen voidaan tulkita loukkauksena

  • Avun pyytäminen jumalilta ➽ uhraaminen tai jonkin omistaminen jumalille toivoen saavansa jotain vastineeksi; kohde voi olla myös muu kuin palvojan oma jumaluus, jos pyyntö koskee lähemmin jonkin tietyn jumalan osa-aluetta (esim. Auringonherran palvoja pyytää rakkaudenjumalalta apua puolison löytymiseen), joskaan kaikki jumalat eivät salli sitä
Jumalten elinkaari
Periaatteessa jumalat ovat ajattomia ja iättömiä, eikä heillä ole kuolevaisiin verrattavaa elinkaarta. Jumalilla on kuitenkin omat, kuolevaisista poikkeavat kolme tapaa syntyä, sekä kaksi tapaa kuolla. Jumalten "vanhuus" ja "nuoruus" on suhteellista: aina kuluvana aikakautena syntyneet jumalat ovat nuoria tai uusia, kun taas edeltävän aikakauden jumalat ovat vanhoja, ja jumalat tätä edeltäviltä ajoilta ovat muinaisia.
➸ Synnyintavat
1. Ensimmäisessä syntytavassa jotkin tietyt kuolevaisten paikalliset uskomukset ja tarinat kasvavat vähitellen, ja saavuttavat lopulta muodon todellisina jumalina.
Jotkut korkeakulttuurien filosofit ovat jopa teoretisoineet, ettei alkuperäisessä maailmassa olisi ollut lainkaan jumalia, vaan nämä olisivat syntyneet myöhemmin kuolevaisten uskosta. Teoria ei kuitenkaan ole koskaan saanut suurta suosiota, sillä se ei kykene selittämään maailman syntyä itsessään.

2. Toisessa syntytavassa kuolevaisista tulee jumalia, mikä vaatii aina kuolemista ja jonkinlaista erityistä syytä tai tilannetta, joka nostaa jumaluuteen. Tyypillisimmin tätä tapahtuu sankarillisiksi hahmoiksi nousseiden menehtyessä, sekä tiettyjen jumalien kulteissa, joissa kuolevaiset tarkoituksella uhraavat toisiaan käytännössä kirotakseen nämä vähäisemmiksi jumaliksi pääjumalansa palvelukseen. Jumalten voimat eivät kuitenkaan itsessään riitä tekemään kuolevaisista jumalia.
Jumalaksi noussut ei ole enää sama henkilö kuin kuollessaan, ja on käytännössä tunnistamaton myös elämässään kaikkein läheisimmilleen, sillä kuolevaisten ymmärrys ei kykene käsittämään jumaluutta, mutta jumalaksi tullessaan vapautuu tästä rajoitteesta.

3. Kolmannessa syntytavassa jumalat saavat lapsia keskenään tai yksinään, jolloin jälkeläiset luonnollisesti ovat myös jumalia. Vaikka kuolevaisten kanssa lisääntyminen on tabu, myös puolijumalia syntyy aina silloin tällöin; näistäkään ei voi kuitenkaan koskaan tulla jumalia ennen kuolemaansa, eikä osa kuollessaankaan kykene täyttämään jumaluuden ehtoja.
➸ Kuolintavat
1. Ensimmäinen jumalten kuolintapa on tulla muiden jumalien tappamaksi. Joskus jumalat käyttävät myös kuolevaisia muiden jumalien surmamiseen, mutta tällöinkään kuolevainen ei tapa jumalaa, vaan toimii ainoastaan voimien välikappaleena. Tapetut jumalat voivat toisinaan tietyin ehdoin myös syntyä uudestaan tai herätä kuolleista; esimerkiksi jälleensyntymisen jumalaa on käytännössä mahdotonta tappaa pysyvästi.

2. Toinen ja ainoa pysyvä jumalten kuolintapa on yksinkertaisesti tulla unohdetuiksi. Unohdettu jumala katoaa iäksi, joten toisen jumalan tapettuaan jumalat yleensä tähtäävät myös pyyhkimään pois kaikki jäljet näiden olemassaolosta, etenkin näiden nimet. Tyypillisesti tapetun jumalan kuolevaista papistoa - ja joskus suurinta osaa palvojistakin - kohtaakin äkillinen joukkotuho.
Nykyiset jumalat
Yli kolmetuhatta vuotta sitten kuolevaisten parissa tapahtui suuri kulttuurinen murros, kun maanviljelyksen kehityksen ja kaupungistumisen myötä ihmisten määrä lisääntyi nopeasti pohjoisessa Mordamirissä, ja monia uusia jumalia nousi kuin silmänräpäyksessä todella voimakkaiksi. Näiden rajujen muutosten seurauksena vanhojen jumalien valta hapertui, ja uudet jumalat nousivat pian Artusius Lupuruksen, Auringonherran, johdolla näitä vastaan, viimeisimpään jumalten suursotaan.

Lähes kaikki jumalat valitsivat pakosta puolensa: joko tukivat vanhoja jumalia ja vakiintunutta valtaa, tai liittoutuivat nuorista jumalista voimakkaimman, nopeasti mahtavaksi nousseen Auringonherran jumalhuoneen eli pantheonin taakse tuhoamaan paitsi vanha valtarakenteet, myös kaikki näitä ylläpitäneet jumalat. Sota päättyi nuorempien jumalien voittoon, ja kaikki tiedot vanhoista jumalista hävitettiin mahdollisimman tehokkaasti, mukaanlukien näiden papistot ja jopa kaikkein vanhimmat haltiat, jottei yksikään vanhojen jumalien nimistä selviäisi uuden ajan kuolevaisen väen parissa. Tämän vuoksi Mordamirin kuolevaisilta katosi jälleen kerran suuri pala historiaa, ja kaikkein pahimmin kärsivät haltiat, jotka menettivät jumalansa kokonaan.



Belenna Miri Mae Artusius Lupurus Kuunjumalat Muita jumalia
Belenna
Joenjumala, Cestari Beleina, Ksesa Belenna, Belanna • Viherjoen ja Ethoran kaksoiskaupungin jumaluus

Ksesa Belenna tai pelkkä Belenna on alkujaan keijujumala Miri Maen tytär, ja sittemmin joenvarrenväen jumalana hahmon saanut Viherjoki, Cestari Beleina, joka on muuttunut palvojiensa myötä nykyiseen muotoonsa Viherjoen ja Ethoran kaupungin jumaluudeksi. Cestari Beleina syntyi, kun Miri Mae vihassaan otti Viherlaakson täysin hallintaansa yli tuhat vuotta sitten, ajoi ihmiset pois ja pyyhkäisi korkealta vuorilta uuden uoman vuolaalle, ylhäällä kirkkaan turkoosinväriselle ja alajuoksua kohden vihreäksi muuttuvalle joelle, jonka yli nämä eivät enää koskaan pääsisi. Keijukieli ei tee eroa Viherjoen ja sen jumalan välille, mutta joenvarren ihmiset puhuvat yleensä joestaan Viherjokena (tai joenvarrenväenkielestä jääneenä Ksesa-jokena), ja jumalastaan Belennana.

Belenna on nuori sekä myös neitseellinen jumala, jolla ei ole omia lapsia eikä puolisoa. Moramin keisarikunnan vallattua Ethoran Auringonherra Artusius Lupurus yritti naittaa Belennan yhdelle pojistaan, mutta Joenjumala ei huolinut ketään.
Tunnukset
Belennan tunnus on Viherjokea esittävä aaltokuvio, ja kuolevaiskuva tyypillisesti vihreäsilmäinen, kuvankaunis lyhyt nainen, joka on aina läpimärkä ja yleensä täysin alaston, mutta verhoutunut maahan asti valuviin, vesikasveilta näyttäviin hiuksiinsa. Belennan pyhät eläimet ovat saukko ja kuningaskalastaja, joiden hahmossa tämän sanotaan joskus myös näyttäytyvän.
Voimat
Mordamirin mittakaavassa Belenna on melko vähäpätöinen jumaluus, jolla on merkitystä ainoastaan paikallisesti. Tätä palvotaan etenkin keväisin rukoilemalla vähäisiä tulvia mutta kosteaa kesää, syksyisin tarjoamalla Belennalle tälle kuuluva osa vuoden sadosta, ja usein arkisesti pyydettäessä hyvää kalansaalista tai pehmeää virtaa ja navakkaa tuulta kulkemiseksi jokea ylöspäin.
Belenna suokin taikuuttaan vähäisissä määrin kaikille palvelijoilleen, jos nämä ovat riittävän hurskaita ja antavat jumalalleen sen, mikä tälle kuuluu - eli viidenneksen kaikesta saaliistaan, tuloistaan ja sadostaan. Näin Ethoran väki tapaa olla ainoita, jotka kykenevät kulkemaan jokilaivoilla mereltä kaupunkiinsa asti - ja keräävät palveluksistaan luonnollisesti hyvää hintaa, kun rahtaavat merenkulkijoiden kauppatavaroita.

Kaupunkia pidemmälle yläjuoksulleen Belenna ei kuitenkaan tavallista väkeä kovin pienellä palkalla auta, ja aina joskus pahat tulvat huuhtelevat joenvarren rantoja, tuuli laantuu kesken matkan tai vene kaatuu. Yleisesti Belennaa pidetään hyvin kohtuullisena jumalana, mutta tämä on kuitenkin syntynyt Miri Maesta...
Joen vihat ja suosio
Belennan alkuperäinen tehtävä - estää ihmisten kulku Viherlaaksoon - ei ole unohtunut, ja tämä suhtautuu lähtökohtaisen penseästi muualta tulleeseen ihmisväkeen, eikä näillä ole mitään mahdollisuutta päästä joen yli. Yläjuoksulla rauhalliseltakin näyttävä joki on oikeasti paljon syvempi ja virtaa nopeammin kuin uskoisi, ja saattaa odottamatta pyyhkäistä mukaansa ihan vain liian lähellä rantaa seisoskelusta, mistä paikalliset aina varoittelevat kulkijoita. Belennaa on kuitenkin helppo lepytellä vähemmän vihamieliseksi etenkin alajuoksulla, esim. jos Ethoraan tullessaan vaivautuu heittämään edes kolikon joen vihreisiin syvyyksiin.
➸ Joen ylittäminen
Saadakseen oikeuden ylittää joki muutoin kuin joenvarrenväeltä perityllä syntymäoikeudella, muualta tulleen ihmisen täytyy kääntyä Joenjumalan palvojaksi ja uhrata tälle viidennes koko omaisuudestaan. Muuhun kuin ihmisväkeen kuuluvat kykenevät ylittämään joen ilman kääntymystä, mutta hekin ainoastaan Ethoran siltojen yli ja osoittaen asiaankuuluvaa kiitollisuutta.
Belennan voi myös suututtaa saastuttamalla joen vettä, sylkemällä tai tekemällä tarpeensa jokeen, häpäisemällä tämän pyhäkköjä, jättämällä viidennekset maksamatta, ja kohtelemalla vieraitaan huonosti, jolloin koko joki saattaa olla erittäin arvaamaton ja etenkään vihat nostattaneella ei ole mitään asiaa lähellekään joenrantaa. Joskus joen aallot voivat suoraan nousta korkeallekin rannalle nielaisemaan mukaansa pyhäinhäpäisijät, joiden ruumiit sitten myöhemmin löytyvät jokisuistosta tai meren rannalta, jos löytyvät.
➸ Palvojien suhde jokeen
Belennan palvojat eivät yleensä pelkää jokeaan, sillä Joenjumala on omilleen armollinen eikä helposti hukuta heitä oikuistaan huolimatta, mutta hurskaimmatkin tapaavat suhtautua joen syviin vesiin terveellä kunnioituksella ja varovaisuudella. Tyypillisiä joenvarren kansantarinoita ovat varoittavat kertomukset ylimielisistä kalastajista, jotka hyvän saaliin saatuaan antavat kalareissunsa päätteeksi takaisin vain surkeita sinttejä, jonka jälkeen joki vähintään kaataa heidän veneensä ja kuljettaa nämä pitkälle alavirtaan.
Kuoleman jälkeen
Kuoltuaan Belennan palvojien sielut ylittävät manalassa tuonelan joen, ja pääsevät lepäämään ikiunen valtakuntaan. Jos Belenna tuomitsee näiden eläneen huonosti, yli ei pääse vaan joutuu jäämään laskemaan kiviä sen rannalle.
Belennan papit
Belennalla on oma papistonsa, muttei maageja. Belennan papeilla ja papittarilla on käytössään huomattavasti vahvempaa taikuutta, kuten kyky nostaa navakka tuuli tai rankkasade, kutsua kalat luokseen rannalla, löytää jokeen kadonneet esineet ojentamalla kätensä veteen, juoda joen vettä sellaisenaan ja siunata sitä muille juotavaksi, ja joskus Belenna myös ilmestyy näille unissa tai kuiskii tuulena kaislikossa, ja varoittaa kaupunkia uhkaavista vaaroista. Nämä pukeutuvat yleensä yksinkertaiseen vihreään, polvimittaiseen tunikaan ja pään peittävään, olan yli heitettävään huiviin, ja kantavat kaulassaan amulettia, johon on kuvattu Belennan aaltotunnus. Pappien hierarkian mukaan kokelaiden amuletit ovat puuta, ja vihkiytyneiden pappien hopeaa. Pappiskunnan johtajalla on lisäksi huivinsa päällä hopeinen pääpanta; tämän kuollessa Belenna valitsee seuraajan, ja ilmoittaa siitä uninäyin tai muilla entein.

Belennan papit saavat mennä naimisiin, tienata rahaa ja omistaa, mutta heidän kuuluu rukoilla joka päivä ennen auringon nousua ja sen laskun jälkeen, osallistua pyhäkköjen ylläpitoon ja muihin pappiskunnan tehtäviin kuten sen johtaja määrää, olla poistumatta yli päivämatkan päähän joenvarresta omasta tahdostaan ja pitää vain viidennes kaikesta saamastaan. Suurempien voimien vastineeksi Belenna myös hyvin tunnetusti hukuttaa omat pappinsa, jos nämä erehtyvät rikkomaan jumalansa luottamuksen - tai hylkäämään tämän. Joskus harvoin joku papeista pakenee sisämaahan, mutta tällöin nämä löydetään jonain aamuna mystisesti läpimärkinä ja hukkuneina. Belennan papiksi vihkiytyminen on loppuelämän valinta, johon useimmat eivät kovin kevyellä vakaumuksella ryhdy.
➸ Pappien viidennes
Siinä missä tavallisen väen kuuluu antaa viidennes, Belennan pappien kuuluu päinvastoin pitää vain viidennes itsellään. Tämän katsotaan koskevan käytännössä aivan kaikkea: tapojen mukaan pappien täytyy antaa myös jokainen lapsensa ennen viidennettä joelle, mutta käytännössä rituaalissa vain luvataan, että Belenna saa heidät lopulta, kun sen aika koittaa.
Rituaalissa noin puoli vuotta lapsen syntymän jälkeen pappisvanhempi kahlaa lapsi sylissään syvälle jokeen, ja antaa joenveden huuhdella tätä käsissään. Joskus Belenna kujeilee ja pyyhkäisee lapsen hetkeksi mukaansa pinnan alle, mutta jos pappisvanhempi on uskossaan vahva kuten kuuluu, tämä antaa lapsen vahingoittumattomana lähes välittömästi takaisin odottaviin käsiin.
Palvonta
Kuule meitä, kaunis Belenna, sillä peltomme kuivuvat ja kalat ovat kaikonneet; anna vihreän vetesi virrata vuolaasti, jotta me ja meidän vieraamme saamme kaikkea kylliksemme, ja voimme tarjota sen viidenneksen, joka on oikeutetusti sinun
-Joenjumalan rukous kuivana kesänä
Joenjumalan palvonta on yleensä melko yksinkertaista: Belennaa rukoillaan osoittamalla tälle riittävää kunnioitusta ja kenties nöyrä pyyntö jostakin, ja tälle uhrataan ruokaa, juomia, rahaa tai muuta tärkeää omaisuutta yksinkertaisesti heittämällä jokeen. Veriuhrit eivät ole tavallisia mutta mahdollisia, sillä Belenna hyväksyy ne äärimmäisen hädän merkkinä.
Suuremmissa juhlallisuuksissa kokoonnutaan joenrantaan, ja papit kahlaavat vyötäröään myöten veteen rukoilemaan; tavallinen väki pakkaa tarjoomuksensa kaislakoreihin ja laskee ne yksitellen veteen, jossa papit siunaavat ne ja työntävät virran vietäviksi.

Belenna sallii myös muiden jumalien yhtäaikaisen palvomisen vihastumatta, mutta on tällöin nihkeä suomaan taikuuttaan.
Miri Mae
Keijujumala, Keppostelija, Lapsivaras, "Miri.Mae" • Tuntemattoman luonnon, luonnonkujeiden, kadonneiden lapsien, keijujen, Viherlaakson ja Sharaxë Orun lohikäärmeiden jumaluus

Miri Mae on ailahtelevana, mustasukkaisena ja varoittamattomana tunnettu vanha ja voimakas, kuolevaisten tuntematonta luontoa kohtaan kokemaa pelkoa, kansantarinoita ja selittämättömiä luonnonoikkuja henkilöivä jumalatar, joka loi keijut omaksi väekseen nykyisen aikakauden alkupuolella. Tämän tunnus on perhonen, jonka ruumis on silmä, ja kuolevaishahmona nähdään yleensä viirupupillinen ja naurava keijunainen joka on ollut näkyvästi raskaana ainakin kuusisataa vuotta, joskus nelisiipinen peukaloinen tai nelihäntäinen kettu. Muista jumalista poiketen tämä liikkuu lähes jatkuvasti kuolevaisten maailmassa, piileskellen tarkkailemassa näitä omaksi huvikseen.

Miri Mae ei huoli helposti muita kansoja palvojikseen, eikä myöskään anna omiensa jättää itseään. Keijut yleisesti rakastavat jumalaansa, mutta varoittelevat hekin muiden jumalien palvojia olemaan pyytämättä tältä apua. Jumalatar tunnetusti vie eksyneitä tai yksin luonnon läheisyyteen jätettyjä lapsia, ja muuttaa näiden muotoa omiksi olennoikseen. Miri Maen ja tämän puolison Ranwé Erilin, metsänhaltioiden jumalan, ainoan yhteisen lapsen sanotaan olevan koko Viherlaakson luonnonjumala, ja syntyvän vasta, kun laakso on siihen valmis.

Miri Mae syntyi tuntemattomana ajankohtana joskus ennen viimeisintä jumalten suursotaa, silloisten pohjoista Mordamiriä asuttaneiden väkien uskomuksista.
➸ Synty
Metsien varjoissa, jokien ja lampien kätköissä, kivien koloissa ja piilossa niittyjen heinikoissa nähtiin vilahduksia jostakin yliluonnollisesta, joka vähitellen sai muodon oikukkaana Keppostelijana, joka aiheutti tahallaan harmia, jos ei saanut tarpeeksi lahjuksia tai tuli vahingossa nähdyksi. Tämä saattoi esimerkiksi pelästyttää karjan ja laskea sen pakoon, viedä eväät koreista kun silmä vältti, katkoa veneiden kiinnitysköydet, eksyttää metsänpeittoon, joskus viedä lapsiakin ja tuoda tilalle vaihdokkaan...

Ajan myötä Keppostelija vakiintui suusta suuhun leviävien kansantarinoiden vakiohahmoksi ja sai matkanvarrella hyvin paljon voimaa tavalla, johon ylevämmät jumalat eivät kykene. Muut jumalat - etenkin silloin vanhat - olivatkin pitkään hyvin haluttomia edes tunnustamaan Keppostelijaa kaltaisekseen, mutteivät voineet toisaalta mitään, kun tämä pystyi kulkemaan miten mieli jumalten ja kuolevaisten maailman välillä.
➸ Historiaa
Jumalten suursodassa Auringonherra lahjoi Keppostelijan puolelleen lupaamalla tälle opetettavan, miten luoda oma kansansa. Keppostelijan osallistaminen nähtiin molemmin puolin turhana ja omatkin kritisoivat päätöstä, sillä mitä tämän kaltainen mitätön ja häilyvä, jumalaa esittävä henkiolento voisi tehdä? Keppostelija kuitenkin tappoi vanhan taikuudenjumalan, mistä lähtien nykyiset jumalat ovat suhtautuneet tähän aivan toisella asenteella.
Sodan jälkeen seppäjumala opetti Keppostelijan puhaltamaan hengen luomuksiinsa. Jopa Auringonherra piti oikeastaan hyvin huonona ideana näyttää ailahtelevalle Keppostelijalle luomisen salat, mutta lupaus velvoitti tämän.

Pian Keppostelija alkoikin ilokseen luoda omaa väkeään savesta, kukista, kivistä, kasveista... Näistä luomuksista muodostui maailmaan monenlaisia pieniä olentoja, kunnes Keppostelija löysi, mihin oli tyytyväinen: näin syntyivät keijut. Tämä keksi näille oman kielensä ja antoi kansansa levittäytyä pitkin pohjois-Mordamirin silloista luontoa, aiheuttamaan kaikenlaista pientä kaaosta. Ajan kuluessa keijujen jumalasta tuli näin Miri Mae, ja tämän väestä lievä, Keppostelijan kujeita tämän itsensä suureksi huviksi ympäriinsä levittävä vitsaus.
➸ Viherlaakso
Kun ihmisten kaupungistuminen jatkoi laajentumistaan, vähitellen kapeneva koskematon luonto sai keijuväen hitaasti vetäytymään yhä kauemmas pohjoisimpiin metsiin. Tämä ei kuitenkaan erityisemmin huolettanut Miri Maeta, ennen kuin enemmän ja enemmän avunpyyntöjä alkoi kantautua jumalattaren korviin. Tällöin, lähes tuhat vuotta sitten, ihmisväki keksi keijujen kyvyn käyttää Miri Maen taikuutta hyvin vapaasti, ja alkoi orjuuttaa, hyväksikäyttää ja jopa käyttää näitä loitsuaineksina omien jumaliensa puuttumatta.

Miri Mae ajoi raivoissaan kaiken ihmisväen pohjoisen metsistä, kiroten monta näiden sukua pysyvillä vitsauksilla, ja loi Viherjoen pitääkseenkin nämä poissa. Näin syntyi Viherlaakso, joka jäi eristyksiin joen taakse ja kahden vuoriston väliin.
Vasta kun joenvarrenväki alkoi palvoa Cestari Beleinaa, ja joen alajuoksun ylityspaikka, Ethora, perustettiin, muullekin väelle avautui pääsy takaisin alueelle. Tällöin osan haltioista alaisikseen saanut ja nyt muihin jumaliin pettynyt Peurajumala Ranwé Eril lähestyi Miri Maeta, ja pyysi tuoda väkensä syvälle keijujen jumalattaren alueelle, sillä heillekään ei alkanut enää olla tilaa joen toisella puolen. Miri Mae suostui, ja Metsästäjästä tuli tämän puoliso symboloimaan keijujen ja metsänhaltioiden suhdetta.

Laaksossa vallitsee parhaillaan melko hyvä tasapaino, jossa metsänhaltiat yrittävät jättää Miri Maen parhaansa mukaan oman jumalansa huoleksi ja varovat katsomasta liian tarkkaan puiden varjoihin. Joskus Keppostelija vie silti heidänkin lapsiaan, mutta Peurajumala saa nämä puhuttua takaisin, lähes ennallaan.
➸ Valta ja alue
Miri Mae ei ole pohjimmiltaan kovin kiinnostunut kuolevaisten asioista, eikä edes toisista jumalista. Tämä on kuitenkin mustasukkainen, eikä hyväksy palvojilleen muita jumalia tai itsensä hylkäämistä. Kaikki Miri Maen alaiset kuuluvat syntymästä kuolemaan ainoastaan Miri Maelle, eikä näiden omalla tahdolla ole asian kannalta merkitystä; muut jumalat eivät yleensä edes yritä puuttua Miri Maen väkiin tai asioihin, sillä tämä ei ole vallanhimoinen eikä uhkaa muiden jumalien asemaa - ja on omalla alueellaan jopa Auringonherraa voimakkaampi.

Keijujumalattaren voi kohdata missä hyvänsä luonnossa, jos kokee pelkoa esim. hämärtyvässä metsässä tai katsoessaan suonsilmän mustaan tyhjyyteen. Vaikka kaupungistuminen on kutistanut pohjoisen Mordamirin luonnontilaisia alueita, se ei ole varsinaisesti vähentänyt keijujumalattaren voimia, sillä luonnosta vieraantuminen on pikemminkin lisännyt väen kokemaa pelkoa tuntematonta kohtaan.

Miri Maen keijuja asuu pysyvästi vain Viherlaaksossa, eikä tätä palvota muun väen parissa, korkeintaan lepytellään ja pyydetään antamaan metsään eksyneet takaisin. Ethorassa on tavallista haudata Vihermetsän puiden juurastoihin Miri Maelle varmuuden vuoksi etenkin kolikoita, jos on matkalla syvemmälle laaksoon.
➸ Voimat
Miri Maen taikuus on jatkuvan muutoksen, piiloleikkien, kepposten ja epäreilujen vaihtokauppojen magiaa. Tämä suo voimansa keijuilleen ilman mitään ehtoja, minkä vuoksi nämä kykenevät muuttamaan mielin määrin muotoaan sekä käyttämään taikuuttaan ilman loitsimista. Sharaxë Orun lohikäärmeet pystyvät vain muuttamaan muotoaan Miri Maen taikuudella, ja tämän menninkäisväki puolestaan pystyy vain loitsimaan muuttamatta muotoaan. Miri Mae ei anna magiaansa lainkaan muille kansoille, tai edes puoliverisille keijuillekaan, jos näiden äiti ei ole keiju tai metsänhaltia.
➸ Palvonta
Keijujumalatar toimii omalle väelleenkin selittämättömien päähänpistojensa mukaan, joten käytännössä parasta on aina yrittää saada tältä mahdollisimman vähän huomiota. Keijut piilottelevat jumalattarelleen pieniä aarteita ja tekevät välillä Miri Maelle omistettuja kujeita, jotta tämä ei pitkästyisi ja keksisi itse jotain tekemistä, mutta muuten palvontamenot ovat lähinnä tilaisuuksia järjestää suuria juhlia ja pitää hauskaa.

Kuoltuaan Miri Maen väki unohtaa entisen elämänsä ja jälleensyntyy takaisin tämän palvojiksi.
Ranwé Eril
Peurajumala, Metsästäjä • Metsästyksen, metsänhaltioiden ja Viherlaakson metsänjumala

➸ Ranwé Eril on metsänhaltioiden nuori luonnonjumala, jonka nähdään nykyisin henkilöivän etenkin Metsästystä ja Viherlaakson metsiä. Tämä on Miri Maen puoliso, kuvastaen metsänhaltioiden ja keijujen läheisiä suhteita.
Ranwé Eril syntyi nykyisen aikakauden alussa, kun osa jumalattomiksi jääneistä haltioista hylkäsi katkerana muut jumalat ja näiden maat, ja pakeni metsiin. Näiden rukouksista saada apua ja turvaa metsästä tämä sai muotonsa, ja astui astui esiin puiden kätköistä.

Peurajumalanakin tunnetun jumaluuden tunnus on luunvalkoinen pari peuransarvia, ja kuolevaiskuva tavallisesti sarvekas, sudensilmäinen, vaaleahiuksinen haltia, joka on keväisin ja kesällä nainen, ja syksyllä ja talvella mies. Joskus tämä näyttäytyy myös sarvekkaana sutena, tai peurana, jolla on sudensilmät. Ranwé Eril onkin vastakohtien jumala, jonka osa-alueet kattavat luonnon kahtalaisuuden: vuoroin saalis, vuoroin metsästäjä, vuoroin susi, vuoroin peura; vuoroin mies ja vuoroin nainen.
Artusius Lupurus
Auringonherra, Päivänvaltias, Voitonkoitto, Artusius Lupurus Oratur Elbion Meioris... jne. • Auringon, sodan, kaupankäynnin, kullan, arkkitehtuurin, politiikan, oveluuden, oikeudenmukaisuuden ja voiton jumala

Auringonherra on vanha jumala, joka sai muotonsa jo edellisen aikakauden alussa, ja joka johti nykyiset jumalat viimeisimpään suursotaan ja sen voittoon. Tätä on pidetty jo nykyisen aikakauden alussa pohjoisen Mordamirin voimakkaimpana jumalana eli vahvimman oikeudella pääjumaluutena, ja ajan kuluessa Auringonherra on ominut vain lisää osa-alueita ja raivannut vähäisempiä jumalia tieltään.

Noustessaan aikoinaan Moramin keisarikunnan tärkeimmäksi jumalaksi Auringonherraa alettiin kutsua Artusius Lupurukseksi, ja tähän henkilöityi koko keisarikunnan mahti. Moramin romahtamisesta huolimatta Artusius Lupuruksen voimat eivät ole vähenneet, sillä palvonta on levinnyt entistä laajemmalle keisarikunnan hajoamisen jälkeenkin.

Artusius Lupuruksen tunnus on kultainen aurinko, ja kuolevaiskuva lähes aina kultaiseen haarniskaan pukeutunut, pitkä ja lihaksikas mies, jonka päätä ympäröi kultaisena säihkyvä sädekehä. Tämän pyhiä eläimiä ovat mm. maakotka, muuttohaukka, härkä, oinas ja leijona.

Auringonherra on naimisissa yönjumalattaren Rea Heian kanssa, ja tällä on lukuisia lapsia myös muidenkin jumaluuksien kanssa.
➸ Palvonta
Artusius Lupurus on erittäin voimakas jumala, joka voi suoda vihityille palvojilleen monenlaisia voimia hyvästä onnesta tulimagiaan ja aseiden siunaamiseen. Palvonta tapahtuu temppeleissä ja sitä johtavat aina papit, ja Artusius Lupurus kommunikoi tavallisille palvojilleen ainoastaan näiden välityksellä.

Auringonherran palvontamenot keskittyvät seisauksiin, keskipäivään ja keskiyöhön, ja tälle tyypillisesti järjestetään turnajaisia, sekä suuria juhlia, joissa pidetään puheita sekä uhrataan polttamalla ruokaa ja eläimiä.
Muita yleisiä tapoja palvoa on kaiverruttaa kunnioittavia kivitauluja joissa tätä ylistetään yhä pidemmiksi kasvavilla lisänimien ketjuilla, sekä lahjoittaa rahaa tämän temppeleille ja köyhille. Artusius Lupuruksen kunniaksi rakennetaan myös massiivisia, kivisiä pyhäkköjä, sekä valmistetaan etenkin patsaita tämän kuviksi.

Auringonherra sallii kaikkien muiden jumalien palvomisen, mutta vaatii aina suurempia uhrilahjoja kuin muille tarjotaan.
➸ Hyveet ja paheet
Artusius Lupurus määrää palvojansa noudattamaan aina asuinpaikkansa lakeja, kunnioittamaan kuningastaan ja kohtelemaan perhettään ja orjiaan hyvin. Hurskaiden palvelijoiden tulee myös antaa omastaan köyhille, suojella heikompiaan, taistella pahaa vastaan ja olla aina oikeudenmukaisia. Auringonherran hyveitä ovat mm. uskollisuus, kohtuullisuus ja hillitty käytös; paheita taas juopottelu, syöpöttely ja haureus. Valehtelu ei ole pahe, mutta sanansa rikkominen kuitenkin on.

Kuoleman jälkeen Auringonherraa palvelevat jumalat noutavat hyvin eläneiden palvojien sielut manalasta ja vievät ne jumalten maailmaan, jossa ne liittyvät rakkaidensa seuraan ikuisiin pitoihin Artusius Lupuruksen pitkässä pöydässä. Turmeltuneesti eläneet jäävät manalaan, jossa ne joutuvat rangaistuksena viettämään vuoden jokaista paheellista tekoaan vastaan.

Rangaistuksena pyhäinhäväistyksestä tai jostakin muusta merkittävästä loukkauksesta Artusius Lupurus saattaa langettaa välittömästi kirouksen häpäisijälle. Yleisiä rangaistuksia ovat sokaisu sekä kyvyttömyys valehdella, joskus myös koko omaisuuden menettäminen yllättävän epäonnen seurauksena.
➸ Papisto
Artusius Lupuruksen papit ovat aina miehiä, mutta osa tämän palvelijoista ryhtyy munkeiksi, ja myös naiset voivat palvella tätä nunnina. Papit voivat mennä naimisiin ja saada lapsia, ja esimerkiksi osallistua sotiin käyttäen magiaansa aseena, kun taas munkit ja nunnat antavat siveys- ja köyhyyslupauksen, pidättäytyvät väkivallasta, ja omistavat elämänsä muiden pyytettömälle auttamiselle. Useimmat kiertävät Auringonherran lähetyssaarnaajat ovatkin munkkeja tai nunnia, kun taas pappeja löytyy kuninkaiden neuvonantajina hoveista, ja pappissotureina eli paladiineina armeijoiden etulinjasta.

Nykyisellään Artusius Lupuruksen papisto on käytännössä jakautunut kolmeen osaan: Artusius Lupuruksen ritarikuntaan, Kultaisen kruunun kirkkoon sekä Valonpalvojien temppeliin, joista jokainen julistaa olevansa jumalansa tärkeimpiä sanantuojia. Auringonherraa jakaannus ei vaikuta haittaavan, sillä tämä on pikemminkin usuttanut papistojaan kilpailemaan keskenään suosiostaan.
➸ Kaupunkihaltiat, Auringonherran maagit
Artusius Lupurusta palvovilla kaupunkihaltoilla on erityinen syntymäoikeus palvella tämän maageina. He saavat Auringonherran taikuutta käyttöönsä pelkin rukouksin, sekä uhraamalla tälle näiden myötä myös kultaa.

Moramin aikoina Auingonherran haltiamaagit nousivat korkeisiin asemiin keisarikunnassa ja useimmat suvut kerryttivät mittavaa omaisuutta. Haltiamaagit olivat myös pelottavan tehokas osa keisarikunnan armeijoita. Moramin sisällisodan alettua kaupunkihaltioiden rikkaat suvut siirsivät tukensa kapinoiville maakunnille, ja vaikuttavat nykyään useammankin kaaoksesta syntyneet valtakunnan ylimystössä.
Rea Heia
Yötär, Äiti Yö, Rea Hinea • Yön ja unien jumalatar

➸ Rea Heia on vanha ja voimakas yön, unien ja myös kuoleman mustan syleilyn henkilöllistävä, hiljainen jumalatar, sekä Artusius Lupuruksen puoliso ja kuunjumalien äiti.
Tämä tunnetaan yhtäaikaa lempeänä sekä armottomana; sekä äidillisenä että kylmänä ja etäisenä, sillä yö on paitsi levon ja lempeiden sylien, myös pimeän, kylmyyden ja kuoleman aikaa. Kuolevaishahmossaan Rhea Heia näyttäytyy vain unissa, joko mustiin pukeutuneena naisena, jonka kasvojen paikalla on pelkkää tyhjää, tai pikimustana kissana, jolla ei ole silmiä eikä varjoa.
Rhea Heia on naimisissa Artusius Lupuruksen kanssa, ja saanut tälle viisi lasta: tuhatsilmäisen tähtienjumalan, sekä neljä kuunjumalaa. Rhea Heialla on myös muita lapsia, kuten untenjumala Vespana, jonka tämä synnytti Skelachille, yhdelle kuolemanjumalista.

Rhea Heiaa palvotaan yksinomaan öisin, useimmiten rukoilemalla lempeää unta, ja uhraamalla tälle viiniä ja hunajaa kotialttareilla. Uudenkuun öinä jumalatarta palvotaan kokoontumalla rukoilemaan hiljaa pilkkopimeisiin temppeleihin, joissa papittaret maalaavat tuhkalla ja hiilellä mustan ympyrän - Rhea Heian symbolin - palvojien otsiin.
Rhea Heia mielletään yleensä etenkin naisten jumalaksi, ja Moramin jäljiltä tämän papisto koostuu yksinomaan naisista, jotka pukeutuvat tunnusomaisesti mustaan kaapuun ja pään peittävään huppuun, ja tekevät naimattomuuslupauksen ja vannovat hiljaisuusvalan, jonka jälkeen puhuvat ainoastaan kuiskaten. Papittarilla on käytössään vahvoja loitsuja, joilla voi mm. langettaa kenet hyvänsä syvään uneen, vaimentaa äänet ja liennyttää kipua.

Rhea Heia sallii puolisonsa ja omien lastensa palvomisen yhtäaikaa kanssaan, muttei muiden jumalien. Jumalattaren suututtamalla saa niskaansa unettomuuden kirouksen, joka pahimmillaan koituu lopulta kuolemaksi.
Kuunjumalat
Nykyiset kuunjumalat syntyivät heti edellisen jumalten suursodan loputtua, kun Rea Heia synnytti neloset Artusius Lupurukselle. Kuunjumalat ottivat kuolleen taikuudenjumalan alueen itselleen, ja jakoivat sen keskenään; kaikki sisarukset edustavat magian eri puolia. Kuunjumalilla on pappeja ja maageja, sekä kuunhaltioilla erityisasema näiden akolyytteinä.

Kaikista jumalista kuunjumalat ovat kaikkein suosituimpia maagien keskuudessa, sillä nämä suovat taikuuttaan kenelle hyvänsä, joka vain seuraa näiden asettamia ehtoja. Monet maagit käyttävät kaikkien kuiden loitsuja, mutta osa omistautuu vain yhdelle. Papit ja akolyytit kuuluvat aina vain yhdelle kuulle, ja Salakuun loitsujen käyttö vaatii myös tämän palvomista.
➸ Taikuuden kieli ja maagit
Kuunjumalien magiaa käytetään lausumalla loitsut ääneen käyttäen "taikuuden kieltä" (kuunkieltä, kuunjumalien kieltä) ja tarjoamalla loitsun vaatimat ainesosat. Loitsuja voi käyttää kuka hyvänsä lausumalla ne ääneen, vaikkei edes ymmärtäisi niiden sisältöä: jokainen loitsu on kuitenkin sopimus sen kuunjumalan kanssa, jonka taikuutta lainataan, ja toteutuu onnistuessaan kirjaimellisesti. Ilman tarkkaa ymmärrystä siitä, mitä oikein pyytää, jos ei tarjoa oikeita määriä oikeita aineksia, tai jos tekee pienenkin virheen lausumisessa, lopputulos voi olla katastrofaalinen.

Kuunjumalien maagit käyttävät yleensä vuosia opiskellakseen taikuuden kielen käyttöä, sillä kuunjumalat eivät anna pelkille taikojilleen mitään vihjeitä, vaan kaikki joudutaan opiskelemaan muilta maageilta ja vanhoista teksteistä, jotka turvallisuuden vuoksi kirjataan ylös "taikuuden kirjoitusmerkeillä" (kuunjumalien kirjoituksella). Jopa kaikki loitsut on "löydetty", usein yrityksen ja erehdyksen kautta, ja uusien etsiminen tai vanhojen parantelu on riskialtista työtä. Kuunjumalien taikuuden "helppoudesta" maksetaankin todellisuudessa vaivalla, vaikeuksilla ja vaaroilla.
➸ Loitsujen ainesosat
Toisin kuin loitsuihin käytettävä kieli, loitsujen ainesosat ovat vertauskuvallisia ja vain kuunjumalat tietävät niiden tarkan merkityksen, mikä lisää taikomisen haastavuutta entisestään. Ne on saatettu kirjata ylös hyvinkin tarkasti (esim. "kolme yönliljan terälehteä"), mutta joskus todella epämääräisesti (esim. "parantavaa yrttiä"), jolloin jää käyttäjän vastuulle arvioida, mikä aines vastaa kuvausta riittävästi, ja minkä verran on tarpeeksi. Monien tarkasti ylöskirjattujenkin aineksien tapauksessa ne pystyy todellisuudessa korvaamaan jotenkin, mutta ainoastaan asiaan hyvin perehtyneet maagit yleensä uskaltavat lähteä kokeilemaan.

Tyypillisiä aineksia ovat kasvit, ruoka-aineet, jalometallit, mineraalit yms., mutta jotkut ovat vaikeampia (esim. "lohikäärmeen verta", "neitsyen kultainen hius", "papin siunaama kolikko", "elävän haltian hammas") ja saavat maagit joskus kyseenalaistamaan, miten loitsu on alkujaan edes löydetty...
➸ Palvojat, papit ja akolyytit
Kuujumalien alaiset palvojat saavat välillä jumalaltaan "vihjeitä" kielenkäyttöön, mutta nämä myöntävät kielensä täydellisen ymmärryksen ainoastaan papeilleen sekä akolyyteilleen, kuunhaltioille. Pappeja sitovat kuunjumalien vaatimat valat, joissa mm. kielletään käyttämästä taikuuden kieltä muuhun tarkoitukseen kuin kuunjumalille puhumiseen, kun taas akolyyttien säännöt ovat pappeja lievemmät. Näitäkin kuitenkin sitoo sopimus, jonka mukaan kieltä ei saa jakaa muille kuin kuunjumalien alaisille.

Palvojien loitsut vaativat aineksia kuten maagienkin, mutta papit ja akolyytit eivät tarvitse mitään ainesosia loitsuihinsa. Pappien on kuitenkin muotoiltava ne rukouksiksi, ja akolyyttienkin hartaiksi pyynnöiksi.
➸ Kuoleman jälkeen
Kuoleman jälkeen kukin kuunjumala hakee alaisensa manalasta jumalkotoon, ja kirjoittaa näiden sielut omiin taikuuden kirjoihinsa, jolloin niistä tulee ikiajoiksi kuunjumalien omia loitsuja. Pappien ja akolyyttien sielut joutuvat kuitenkin sen sijaan palvelemaan jumalaansa ikuisesti maksuna näille eläessään suodusta magiasta.
Lalunur
Yönvalkea, Lalunor, :LalunuR: • Suurenkuun, tiedon ja taikuuden jumala

Lalunur tai Lalunor on kuunjumalista vanhin, ja edustaa tietoa, oppineisuutta, akateemista taikuutta, taikuudenkäyttöön vaadittavaa työtä ja kurinalaisuutta, sekä loitsujen käyttämistä hillitysti ja harkiten.
Lalunurin tunnus on hopeinen Suurikuu, ja värit valkea, hopea ja vaaleansininen. Tämän kuolevaishahmo on aina valkoiseen kaapuun pukeutunut haltia, jolla on valkeat hiukset sekä hopeiset silmät.
Ferine
Verenpuna, :FerinE: • Verikuun, elementtien ja villin taikuuden jumala

Ferine on kuunjumalista toisiksi vanhin, ja edustaa elementtejä, villiä taikuutta, loitsimista sen itsensä vuoksi, sekä taikuudenkäyttöä sodassa ja rakkaudessa.
Ferinen tunnus on punainen Verikuu, ja värit punainen, oranssi ja ruskea. Ferinen kuolevaishahmo on punaiseen kaapuun puketunut haltia, jolla on verenpunaiset silmät ja tulenpunaiset hiukset.
Nér
Yönmusta, :NeR: • Mustakuun, vapauden ja mustan taikuuden jumala

Nér on kuunjumalista toisiksi nuorin, ja edustaa vapautta, tiedonjanoa, uteliaisuutta, taikuudenkäyttöä omaksi hyödyksi, sekä mustaa taikuutta. Nér on tabujen rikkomisen jumala, jonka maagit usein päätyvät tekemään asioita, joita muut jumalat eivät hyväksy.
Nérin tunnus on Mustakuu, sekä värit musta, purppura ja tummanharmaa. Nérin kuolevaishahmo on mustakaapuinen haltia, jolla on mustat hiukset ja mustat silmät.
Silia
Neljäs, Silianasie, :SilianasiE: • Salakuun, salaisuuksien ja salaisen tiedon jumala

➸ Silia on kuunjumalista nuorin ja salaperäisin. Silia edustaa Salakuuta, jonka kykenevät näkemään vain kuunjumalien palvojat, sekä salaisuuksia ja kaikkia taikuuden salatuimpia tietoja ja puolia. Silian tunnus on kultainen ympyrä, ja tämän tunnusvärit ovat kulta ja keltainen. Tämän kuolevaishahmo on kultaiseen kaapuun pukeutunut, hupunpeittämä hahmo, joka ei koskaan näytä kasvojaan ja puhuu vain kuiskaten.
Toisin kuin muut jumalat, Silia saa voimansa salaisuuksista, ja on sitä vahvempi, mitä vähemmän niistä tai tästä itsestään tiedetään; jopa tämän nimikin on osin kätketty, ja vain Salakuun palvojat tuntevat tämän Silianasiena. Salaisuudet ovat kuitenkin salaisuuksia vain, jos joku tietää niistä, joten Silia jakaa tietojaan myös alaisilleen, noudattaen kuitenkin samoja sääntöjä kuin muutkin kuusisaruksensa.

Silian sanotaan olevan myös isänsä Auringonherran suosikki.
Muita jumalia
➸ Lydhe, parantamisen mykkä jumala
Lydhe
Parantaja, Lithel/Lydil • Muinainen parantamisen, yrttien ja lääketieteen jumaluus

Lydhe on kaikenlaisen parantamisen muinainen, nykyään mykkä jumala. Tämän osa-alueisiin kuuluu niin parantava taikuus, yrtit kuin lääketiedekin, joskin jälkimmäisessä Lydhe on tulossa nuorempien jumalien syrjäyttämäksi.
Lydhe on yksi harvoista muinaisista jumalista, jotka selvisivät edellisestä jumalien suursodasta. Parannuksen jumala ei koskaan suostunut valitsemaan puoltaan, joten Auringonherran johtamat uudet jumalat jättivät tämän henkiin. Rangaistuksena tämä kuitenkin kirottiin täysin mykäksi, jotta tiedot suursodasta tai muista vanhoista jumalista jäisivät kertomatta.

Parantaja on lempeä, mutta sitkeä jumala, joka käy yksinään ikuista, äänetöntä ja väkivallatonta sotaansa kuolemanjumalia vastaan. Tämä sallii kaikkien muiden jumalien palvomisen, muttei anna taikuuttaan kuin omille vihkiytyneilleen.

Lydhen papiksi ryhtyminen ei ole kovin suosittua, sillä tämä vaatii valan väkivallattomuudesta, eikä parantamisesta saa koskaan periä maksua tai käännyttää oveltaan ketään apua tarvitsevaa. Lydhe ei myöskään koskaan puhu edes seuraajilleen, ja tämän mykästä tuijotuksesta ja osoittelusta koostuvat neuvot ovat vaikeita ymmärtää. Kaiken lisäksi vanhan uskomuksen mukaan jokainen parantavalla taikuudella annettu vuosi on pois parantajan omista.

Lydhen tunnus on vaaleanvihreä yönliljan kukka, joilla sanotaan olevan parantava vaikutus, ja tämän kuolevaiskuva on yleensä vaaleanvihreään viittaan pukeutunut vaalea haltia, joka näyttää hohtavan sisäistä, himmeää valoa.
➸ Sennet, merenjumala
Sennet
Myrskynvaltias, Sen-et Ta-karas • Meren, myrskyjen, ukkosen, viisauden ja kaupankäynnin jumaluus

Sennet on voimakas meren takaa tullut, meren, myrskyjen, viisauden ja kaupankäynnin jumala, jonka palvonta levinnyt laajalle Mordamirin länsirannikoilla. Sennetin kerrotaan olleen aiemmin vain vähäinen laineiden jumala, joka nousi asemaansa syömällä edellisen merenjumalan sydämen ja viemällä tämän voimat.

Merenjumalalla on sekä pappeja että myrskynmaageja, ja Sennet sallii muiden jumalien yhtäaikaisen palvomisen ehdoitta. Tämä on kuitenkin yleisesti kitsas antamaan taikuutta ilman edessään nöyristelemistä, joten maagien loitsut koostuvat lähinnä hyvin pitkistä ylistyslitanioista, ja loitsuainekset ovat lähinnä rahaa, arvometalleja ja jalokiviä.

Sennetiä lepyttellään etenkin myrskyjen edellä palvontamenoissa, joissa anellaan armoa ja uhrataan mereen kallisarvoisia asioita. Merenjumalalta pyydetään joskus myös hyvää tuulta purjeisiin heittämällä kourallinen kalliita mausteita ilmaan, ja päättävissä asemissa olevat palvojat kääntyvät mieluusti pappien puoleen etsimään viisasta neuvoa ongelmaansa.
➸ Launa, hulluksi tullut luonnonjumala
Launa
Luonnonjumala, Luonto, Laun/Lawna/Raune/Raina... • Muinainen luonnonjumaluus

Launa on muinainen, voimakas luonnonjumala, joka on kenties vanhin Mordamirin jumalista, sillä tämä oli muinainen jumala jo edellisen aikakauden alussa. Launa tuli vähitellen hulluksi maanviljelyksen levitessä ja kaupungistumisen myötä, ja on nykyisin kuolevaisille vihamielinen, sekä hylännyt oman kansansa (ks. launaväki) omilleen. Launaa ei enää palvota muun kuin lähes sukupuuttoon kuolleen väkensä keskuudessa, mutta tämän voimat eivät ole vielä täysin hiipuneet. Koska tämän alaisuuteen kuuluvat niin maaperä, kasvit, sienet, eläimet kuin luonnonilmiötkin, ja koska luonnon voimaan uskotaan, säilyy Launakin vahvana.

Launa on tunnettu aikojen kuluessa useilla nimillä ja eri muodoissa, eikä tällä ole ainakaan enää yhtä selkeää tunnusta. Nykyään tämän sanotaan vaeltavan eläinhahmoisena paikoissa, joihin ei ole koskaan rakennettu mitään, ja kiroavan (ks. pedonkirotut) kohtaamansa kuolevaiset. Muut jumalat katsovat poispäin eivätkä puutu luonnon toimintaan: Launa oli hullu jo ennen edellistä suursotaa, eivätkä muut jumalat silloinkaan halunneet konfliktia tämän kanssa.

Launaa ei kuvata koskaan ihmishahmoisena, vaan aina eläimenä: Ethoran lähialueilla useimmin karhuna.
➸ Stroshak, kääpiöiden seppäjumala
Stroshak
Seppäjumala • Takomisen, tulen, maan ja vuortenväen jumaluus

Stroshak on tulen, takomisen ja maankamaran voimakas vanha jumaluus, joka loi kääpiöt. (Ks. Kansat > Vuortenväki)
➸ Kuolemanjumalia
Kuolemanjumalia
Kuolemaa heikentääkseen muut jumalat tappavat liian vahvoiksi kasvavat kuolemanjumalat, ja näiden osa-alueiden palat annetaan pienemmille jumalille. Mainittavia näistä ovat mm.

➽ Skelach, Sielunkerääjä. Häälyy kuolevien yllä odottamassa, ja varmistaa, että näiden sielut päätyvät manalaan. Tämän kuolevaiskuva on mustiin pukeutunut nuori mies, jolla on pääkallomaiset kasvot, joiden silmäkuopista valuu tummaa verta. Skelachin näkemisen uskotaan tarkoittavan, että näkijä on kuolemaisillaan.

➽ Orminae, Rutonraato, Mädättäjä. Kulkutautien jäljessä kulkeva kuolemanjumala, joka koettelee sairauden heikentämiä, tappaa koetuksissaan epäonnistuneet ja varastaa näiden sielut. Kuolevaiskuva on paiseiden peittämä, mätänevä vanhus. Orminaen lukuisia nimiä käytetään usein kiroillessa, ja tämän sanotaan olleen alkujaan demoni.

➽ Kýse, Omasurma, itsemurhien jumala. Auttaa kuolevaisia toteuttamaan itsetuhoisia suunnitelmia, ja ottaa sielut omikseen, jos näiden omat jumalat kieltävät itsensä surmaamisen. Kuolevaiskuva on aina korppi, jolla on hopeiset silmät, ja jonka näkemistä ja läsnäoloa pidetään erityisen huonona enteenä.
➸ Vespana, unten ja päiväunien jumala
Vespana
Unetar • Unten ja päiväunien jumaluus

Vespana on nuori unten, haave- ja pelkokuvien, sekä päiväunien jumalatar, ja Rhea Heian ja Skelachin tytär. Vespanan kuolevaiskuva on laiha, kalpea ja mustahiuksinen neito, jolla on kokomustat silmät, ja tämä ilmestyy ainoastaan unissa. Nukahtelua kesken jonkin asian tekemisen tai kuuntelemisen pidetään usein merkkinä Vespanan kujeista, ja tälle saatetaan antaa pieniä uhreja, ettei näin kävisi. Myös nukahtelutaudin sanotaan olevan Vespanan kirous.